Hei Sinä!

3.11.2020

Kirjoitan historiaa! Olen ainoa Korpo Sea Jazzin taiteellinen johtaja, joka on ollut puikoissa kaksi vuotta perätysten. Saavutus, jossa toki herra Korona auttoi ratkaisevasti. Ohjelma, jonka suunnittelin vuodelle 2020, toteutetaan vuotta myöhemmin melkein sellaisenaan.  Olen siitä nyt yhtä innoissani ja ylpeä, ellen jopa vielä enemmän.

Tervetuloa Korpo Sea Jazzeille heinäkuun lopussa!

Kadi Vija 3.11.2020

*** *** ***

Heinäkuun lopulla Facebookiin alkaa ilmestyä kuvia Korpoströmistä, Nauvon torilta, Korppoon kirkosta tai Houtskarin venemuseosta. Niin muusikot kuin yleisökin näyttävät viettävän yhdessä ihan parasta aikaa. Mietin, voiko jollain jazzfestivaalilla olla niin hyvä aura ja tunne yhdessäolosta, mikä kuvista välittyy. Vuonna 2018 sain soiton Teemu Viinikaiselta, silloiselta Korpo Sea Jazz -festivaalin taiteelliselta johtajalta. Soitto oli kutsu Korppooseen esiintymään. Kun kesä koitti, löysin itseni upeasta saaristosta. Huomasin, että ne kuvat, joita olin seurannut jo vuosien ajan, kertoivat tapahtumasta kirkkaan totuuden. Koin olevani osa jotain ainutlaatuista, joka syntyy kauniista ympäristöstä, muusikoista ja yleisöstä. Parin vuoden kuluttua sain Korppoosta toisen puhelun. Bosse kutsui minut Korpo Sea Jazz 2020 -festivaalin taiteelliseksi johtajaksi. Kului sekunti, vastaus oli sanomattakin selvä – kyllä.

Mielestäni jazzia tunnetaan kautta historian enemmän yksittäisten instrumentalistien kautta. Halusin, että myös tämän vuoden Korppoon ohjelma keskittyisi yksittäisiin instrumentalisteihin. Toki jo olemassa olevia bändejäkin löytyy. Ohjelma tarjoaa upouusia kokoonpanoja, joista voisi sanoa, että niiden punaisena lankana toimii tutuksi koettujen instrumentaatioiden unohtaminen hetkeksi ja uusiin soundeihin paneutuminen. Nöyränä totean, että myös oma heittäytymiskykyni ja ujouteni joutuvat koetukselle. Kaiken lisäksi jokainen konserttipaikka, on se sitten Korppoossa, Nauvossa, Houtskarissa tai Aspön saarella, tarjoaa musiikille, muusikoille ja yleisölle ainutlaatuisen ja turvallisen alusta kokea jotain uutta ja toivottavasti myös unohtumatonta.  

Arvoisa jazzkansa! Kiitollisena ja äärimmäisen onnellisena toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Korppooseen, Nauvoon, Houtskariin ja Aspön saarelle nauttimaan musiikista, ruoasta, auringosta ja hyvästä yhdessäolosta.

Kadi Vija    
Taiteellinen johtaja
Korpo Sea Jazz 2020