Korpo Sea Jazz 2023 on osa suomalaista jazzhistoriaa

19.10.2023

”Tätä kirjoittaessani on kulunut reilut kaksi kuukautta Korpo Sea Jazz -festivaalista. Kuten avajaisissa yleisölle kerroin, takanamme on kaksi taloudellisesti katastrofaalista vuotta, minkä takia meillä oli epävarmuuden tunne koskien lipputuloja vuodelle 2023. Totesimme viime syksynä, ettemme voi vaarantaa, että vuodesta 2023 myös tulee taloudellisesti huono vuosi. Tämän vuoksi päätimme lyhentää festivaalia yhdellä päivällä, joka tarkoitti, että tilaisuuksien määrä väheni kolmella konsertilla ja yksillä jameilla.

Päätöksemme osoittautui oikeaksi. Myimme kaikki konsertit loppuun ja saimme jokseenkin samat lipputulot kuin vuotta aikaisemmin. Koska kulumme olivat tänä vuonna huomattavasti pienemmät kuin vuotta aikaisemmin, teemme nollatuloksen tänä vuonna. Olemme vakuuttuneet siitä, että Nina Myan suunnittelema ohjelma vetosi yleisöön ja konserttien tarjonta houkutteli lipun ostoon. 

Uutta tälle vuodelle oli charter bussi-matkan järjestäminen. Peräti 25 jazzdiggaria Turusta osallistui matkaan ja kolmeen pakettiin sisältyvään konserttiin perjantaina 21.7. Erittäin todennäköistä on, että JazzBuss-matka on mukana myös vuoden 2024 ohjelmassa. Tänä vuonna oli myös mahdollista vastata kyselylomakkeeseen. Saimme 35 vastausta. Mahdotonta tässä käsitellä vastauksia syvemmin, mutta voimme todeta, että teemme asioita oikein. Tarjonnan korkea laatu, moderni jazz, intiimit konserttipaikat ja jazz ovat keskiössä. Kielteiset asiat käsittelivät kuljetuksia konserttipaikkojen välillä, toivottiin parempaa opastusta sekä mainittiin aikataululliset ongelmat päätöspäivänä Korpoströmissä. Olemme käsitelleet näitä asioita ja tulemme tekemään parannuksia!

Nyt työpöydällä on tämän vuoden viimeiset Korpo Sea Jazz -asiat, samalla kun suunnittelemme ensi vuoden ohjelmaa.”

Kiitos vuodesta 2023 ja terveisiä!
Bosse Mellberg
Puheenjohtaja
Korpo Jazz rf – Korppoo Jazz ry