Yhteyttä. Iloa. Sitä me kaikki tarvitsemme.

12.4.2023

Maailmaa on järkyttänyt viime vuosina suuret käänteet: ensin korona, sitten sota ja näiden lisäksi luonnonkatastrofit. En voi olla ajattelematta, kuinka paljon nämä ovat vaikuttaneet jokaiseen arjen tasolla, mutta ennen kaikkea henkisesti. Mikään ei ole kuten ennen. Suurissa mullistuksissa ja vaikeissa ajoissa piilee kuitenkin jotain positiivista – ne pakottavat jokaisen meistä kääntymään enemmän sisäänpäin, tarkastelemaan omia arvojaan, arvostamaan entistä enemmän yhteyttä muihin ihmisiin sekä luontoon. Vaikeiden aikojen keskellä on tärkeää olla kiitollinen siitä, mitä meillä jo on ja arvostaa hyviä, itsestään selviä asioita. Kuten turvaa.

Korpo Sea Jazz 2023 tulee olemaan mainio kohtauspaikka nauttia kesästä, musiikista ja yhteydestä. Ja mikä ihmisten välistä yhteyttä ja vuorovaikutusta lujittaisi paremmin kuin livemusiikki? Jazzissa herkkyys kohdata, kuunnella ja luoda korostuvat. Korppoossa kiistämätön on myös yhteys luontoon. Tämän saaristotapahtuman yksi persoonallisimpia puolia on sen häikäisevän kaunis luonto sekä persoonalliset ja intiimit keikkapaikat. Festivaali on tunnettu myös muusikoiden keskuudessa erittäin ystävällisenä ja lämminhenkisenä tapahtumana, jonka keskiössä on kaikkia arvostava hyvä tunnelma ja laadukas toteutus.

Kesän 2023 Korppoon festivaalilla haluan tuoda esille jazzmusiikin juuria ja ohjelmistosta löytyykin paljon amerikkalaista sävyä, aina bebopista souliin ja gospeliin. Onpa siellä jopa ripaus rockiakin. Unohtamatta toki skandinaavista kuulasta tunnelmointia sekä epätavallisia, jokseenkin kokeellisia kokoonpanoja ja vahvaa improvisaatiota. Oma rakkauteni laulettuun musiikkiin kuuluu ja näkyy, mutta koska olen myös pianisti, festivaalilla on esillä ajankohtaista pianomusiikkia. Lisäksi, laulajana olen aina samastunut saksofonisteihin ja jo paljon ennen jazzlaulajia kuuntelin saksofonisteja, erityisesti Dexter Gordonia. Tulevalla festivaalilla sanoisin myös saksofonistien olevan hienosti esillä, joskin kaikki muusikot edustavat Suomen jazzkentän kärkeä instrumenttiin katsomatta. Kaikki heistä ovat paitsi minun kollegoitani, myös ihailemiani jazzesikuvia.

Toivon, että mahdollisimman monet ihmiset löytäisivät Korppoon pienen, intiimin ja tunnelmallisen jazzfestivaalin kesällä 2023. Tunnelmallisuus, tulkinta ja säkenöivä energia ovat käsinkosketeltavia, kun suomalainen luonto kauneimmillaan ja afroamerikkalaisen musiikin kaikki sävyt kohtaavat. Yhteyttä. Iloa. Sitä me kaikki tarvitsemme.

Nina Mya
Taiteellinen johtaja
Korpo Sea Jazz 2023